LUONTO JA ELÄIMET

Luonto on se paikka missä me elämme.

Haluammeko elää kivierämaassa, jalkojemme alla betonia ja asfalttia, vai nähdä ikkunastamme myös jotain vihreää ja elävää? Haluammeko puhdasta vettä juodaksemme ja puhdasta ruokaa syödäksemme? Minä nautin lisäksi siitä, että saan kulkea monimuotoisessa Suomen luonnossa, uida, retkeillä, hiihtää, pyöräillä, sukeltaa ja lentää purjentoa. Luultavasti suurin osa ihmisistä arvostaa luontoa ainakin jossain määrin. Erilaisia näkemyksiä on sen sijaan keinoista ja tavoitteista. Joillekin tavoitteena on rakentaa tiivistä kaupunkia, jotta luono säilyy muualla. Itse uskon siihen että Suomi on yli 1000 km pitkä maa ja jos katsoo vaikka Linnanmäen näköalatornista niin pääkaupunkimme on varsin pieni ja luontoa kyllä riittää sen ulkopuolella ilman että Helsinkiä tarvitsee tiivistää. Siis säilyttäkäämme se lähiluonto, puistot ja merenrannat mitä meillä vielä on. Esimerkiksi keskuspuistoa ei pidä kaventaa, Laajasalon Nallenkalliota tai rantoja rakentaa ja esimerkiksi Malmin kenttä on erittäin arvokas luonto- ja kulttuurikohde. Malmin kentän alue on pysynyt yhtenä Suomen suurimpana niitttyalueena 1930-luvulta asti, sinne on kertynyt harvinaisia kasvilajeja, tuhansia perhoslajeja, liito-oravia, lintuja ja sieltä lähtevässä purossa kasvaa jopa taimenia. Suurin osa alueesta on niittyä, jonka alla on savinen suo. Kenttä on listattu myös 7 uhanalaisimman eurooppalaisen kulttuurikohteen listalle. Tämänkaltaista kokonaisuutta ei voida korvata istuttamalla niittykasveja Eduskuntatalon pihan eteen tai säästämällä vain lennonjohtorakennus.

Yleisesti ottaen luonto ja ihmisen toiminta täytyy sovittaa yhteen.

Suomessa tulee olla omaa maataloutta ja metsät ovat edelleen aarteemme myös taloudellisessa mielessä. Luonnonsuojelullisessa mielessä Suomessa on jo tehty paljon päästöjen vähentämiseksi, vähentämällä avohakkuita ja tekemällä peltojen reunoille suoja-alueita jotta vähennettäisiin ravinteiden pääsyä mereen ja järviin. Tätä työtä täytyy jatkaa. En ihan usko siihen, että kovin merkittävä osa Suomen metsistä rajattaisiin kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. On joitakin alueita missä se on järkevää, mutta toisaalta metsien luontaiseen kiertokulkuun kuuluu, että isoja puita poistuu (vaikka sitten palamalla) tehden tilaa tuoreelle kasvustolle. Itämeri on varsin huonossa kunnossa. Jos menee sukeltamaan ihan Helsingin edustalle, ei näe edes omia sormiaan. Kuitenkin jo Pihlajasaaressa tai Porkkalassa voi nähdä kaunista Itämeren vedenalaista luontoa, esimerkiksi kauniita erivärisiä rakkoleviä ja siloneuloja, merihevosten sukulaiskaloja. Kun yhdyskuntien jätevedet on saatu puhdistettua, jää Itämeren pahimmaksi rehevöittäjäksi maatalous. Maataloudessa voidaan ilmeisesti saada ravinteiden osalta valumia edelleen pienemmiksi esimerkiksi vuoroviljelyllä. En ole mikään maatalouden asiantuntija, mutta lienee loogista ajatella että lannoitteet ovat varsin kalliita eikä ole maanviljelijänkään etu käyttää niitä tuhlaavasti. Eiköhän tähänkin saada vielä ratkaisuja, jotka samalla turvaavat Suomen maatalouden että luonnon.

Eläimet ovat ajattelevia ja tuntevia

Ihmisen suhde eläimiin on vaihdellut ajan saatossa. On vaikea tietää mitä kivikauden ihminen mahtoi ajatella, mutta luultavasti hän metsästi eläimiä ruuakseen ja saadakseen turkiksia päälleen vaeltaessaan Suomen luonnossa. Todennäköisesti hän kuitenkin arvosti eläimiä ja erityisesti metsästys koiraansa, jos hänellä sellainen oli. Keskiajalla Rene Descartes pohti eläimien älykkyyttä ja vaikka hänen sanomisistaan voi olla erilaisia tulkintoja, osoitti hän ainakin että sisäelimet olivat aika vastaavat kuin ihmisillä. Kirkko on pyrkinyt ainakin aiemmin nostamaan ihmisen jumalan kuvaksi ja ainoaksi, jolla on sielu. En mene tarkemmin sielullisiin kysymyksiin, mutta minusta on selvää että eläimet tuntevat kipua, erilaisia tunteita ja ajattelevat. Eettiseltä ja moraaliselta kannalta eläimiä tulisi mielestäni arvostaa ja kunnioittaa. Tarjota eläimille mahdollisuus elää arvokasta lajityypillistä elämää ilman turhaa kärsimystä. Tässä mielessä vastustan esimerkiksi turkistarhausta. Lopetin verilettujen syömisen noin 4 vuotiaana, kun tajusin ettei nimi ollut pelkkä mielikuva. 17 vuotiaana lopetin punaisen lihan ja kanan syönnin, koska katsoin etten halua olla mukana sellaisessa eläintuotannossa, jossa eläimet eivät näe aurinkoa, pääse liikkumaan tai saa hengittää puhdasta ilmaa. En ole mikään pyhimys tässäkään. Olen syönyt edelleen kalaa, ravitsemuksellisista syistä ja olen ajatellut että ainakin villinä luonnossa kasvanut kala on saanut elää lajityypillisesti. Olen ostanut edelleen luomumaitoa ja munia, joskin vähitellen kokeillut myös kauramaitoa ainakin kahviin. Tutkijana olen välttänyt eläinkokeiden tekemistä, pyrkinyt käyttämään niiden sijaan soluviljelmiä ja kehittänyt geeniteknologisia vasta-aineita. Haluaisin vaikuttaa eläinten hyvinvointiin niin paljon kuin voin ja jaksan. On kuitenkin oltava realisti, saarnaaminen vain ärsyttää ihmisiä. Paras tässäkin on näyttää esimerkkiä ja yrittää löytää kaikille hyviä ratkaisuja. Yksi Perussuomalaisten ajatus on, että vaatisimme ulkoa tuodulle lihalle samat eläinten kohteluun liittyvät standardit kuin kotimaiselle lihalle.